Nonni! Nyt on sitte se maaginen kahden viikon raja rikki. NYT alkaa jännittää ja tulee kauheet ahdistuskohtaukset lähdön takia, se alko jo eilen noiden läksiäisten jälkeen. Itkuksi meni koko ilta, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että rakastan näitä ihmisiä, kenen seassa oon eläny tähän asti, enkä haluaisi erota niistä vaikka haluankin lähteä ja kokea uutta.

Tämä päivä on mennytki netin kanssa takkuamisessa, nyt se vihdoin toimii taas, ja opinnäytetyötä tehdessä: yhdeksän sivua kymmenestä pakollisesta on valmiina, täähän on jo voiton puolella! Vielä on pari aihetta käsittelemättä, ja jotain hienosäätöä ja sitte se on vihdoinkin valmis ja saan huokaista helpotuksesta ja siirtää energian seuraavaan asiaan: pakkaamiseen. Se se vasta onki raivostuttavaa puuhaa, mutta ei auta, pakko mikä pakko.